Mistä venäläisessä "Unohdettu sota"-dokumenttielokuvassa on kysymys?

Yllä näkyvä Venäjän valtion rahoittama dokumenttielokuva "Unohdettu sota", joka kertoo Suomen ja Neuvostoliiton välisestä talvisodasta ja sen taustasta, on herättänyt Suomen Venäjä-vastaisissa medioissa keskustelua. Dokumenttielokuvaa herjataan hysteerisesti "valedokumentiksi" ja jonkinlaiseksi "hybridioperaatioksi". Siksi päätin itse katsoa filmin ja esittää siitä joitakin huomioita. Onko dokumenttielokuvassa virheellisiä väitteitä? Miten dokumenttielokuva asemoituu muiden venäläisten Suomea, erityisesti talvisotaa tai sota-aikaa käsittelevien dokumenttifilmien joukkoon? Mistä tässä dokumenttielokuvassa on loppujen lopuksi kysymys?

Filmin kesto on runsas 26 minuuttia, joten kovin mittavasta dokumenttielokuvasta ei ole kysymys. Se on katseltavissa ineternetissä ja on esitetty ainakin Pietarin televisiossa hiljattain. Ensiesitys oli jo kesällä. Elokuvan on tuottanut valtiollinen yhteiskunnallinen televisio OTR, joka tuottaa laadukkaita sisältöjä lähinnä internettiin. OTR on erilaisia riippumattomia, myös liberaalimpeja sisältöjä tuottava "kansalaiskanava". Tässä mielessä on hyvä ottaa huomioon, että kansalaismielipide Venäjällä ei kaikissa tapauksissa ole Suomen suhteen yhtä myönteinen kuin Venäjän hallituksen mielipide. Siksi filmi on myös mielenkiintoinen.

Elokuvan varsinaisena teemana on "Unohdettu sota", mutta sisällön perusteella sillä ei viitata vain talvisotaan 1939-1940, sillä elokuvassa käsitellään myös Suomen sisällissotaa 1918 ja Suomen natsi-Saksan liittolaisena käytyä sotaa 1941-1944. Elokuvassa siis esitetään eräänlainen yleiskuva ja yksi tulkinta, ehkä ajankohtaisin, Suomen ja Venäjän välisistä sodista. Tietysti jokainen sotahistoriaa käsittelevä dokumenttielokuva on tekijöidensä yksi tulkinta asiasta.

Positiivista tässä on se, että elokuvassa halutaan esittää tiiviissä muodossa yksi kiinteä tulkinta Suomen ja Neuvostoliiton sotaan johtaneiden suhteiden kehityksestä. Tietysti tällainen näkökulma on tärkeä. Toisaalta voidaan sanoa, että aina voidaan esittää myös vaihtoehtoisia tulkintoja. Dokumenttielokuvat, kirjat ja esitelmät tai artikkelit ovat aina tekijöidensä tulkintoja asioista. Jokaiseen ei pitäisi suhtautua kuolemanvakavasti, etenkin kun asiasta on olemassa niin Suomessa kuin Venäjälläkin paljon erilaista materiaalia ja keskustelua.

Venäjällä on parin viime vuosikymmenen aikana kinnitetty Suomen kanssa käytyihin sotiin jonkin verran huomiota. Dokumenttielokuvia on tehty useita. Niissä yleensä esitetään tapahtumat laajemmasta, koko vuosisadan perspektiivistä. Sotien taustat ja synty selitetään kansainvälisten poliittisten prosessien tuloksina. Tästä on kysymys tässäkin dokumenttielokuvassa.

Dokumentissa haastatellut asiantuntijat ovat Kansallisen turvallisuuden tieteellisen tutkimusinstituutin johtaja Aleksei Diashev, kirjailija Vadim Burlak ja kirjailija Andrei Sinelnikov. Heidän kommenttinsa vuorottelevat ohjelmassa. Dokumentissa siis ei ole haastateltu laajaa kirjoa suomalaisia ja venäläisiä eri instituutioiden historioitsijoita, mutta sen sijaan puheenvuoro on annettu vähän harvinaisemmille asiantuntijoille, joilla toki on mielenkiintoista sanottavaa. Dokumentissa kuuluu ikään kuin "kansan ääni".

Seuraavassa käyn läpi kronologisesti filmissä esitettyjä tulkintoja. Aivan alussa filmissä esitetään keskeinen kysymys: oliko talvisota Tarton rauhan seuraus vaiko välttämättömyys? Asia siis asetetaan kyseenalaiseksi heti alussa. Asiantuntija lausuu heti filmin alussa, että talvisotaa ei pidä eristää vaan se pitää tulkita kansainvälispoliittisessa kontekstissa. Suomi tai mikään muukaan valtio ei elänyt eristyksissä.

Elokuvassa esitetään, että konflikti Suomen kanssa käynnistyi heti joulukuussa 1917, kun Suomi itsenäistyi. Tähän sisältyi filmin mukaan monta ongelmaa. Tässä kohdassa dokumentissa on eniten "kohua" herättänyt väite, kun juontaja sanoo Suomen itsenäistymiseen liittyen: "Läheskään kaikki suomalaiset eivät ilahtuneet tästä tapahtumien käänteestä [so. Suomen itsenäistyminen 1917], ylivoimainen enemmistö suomalaisista halusi olla Venäjän kanssa yhdessä myös jatkossa." Tämä suomennos on tosin omani, joku virallinen kääntäjä voisi tehdä tarkemman suomennoksen.

Sitaatissa ei siis sanota, että suomalaiset halusivat elää Venäjän osana. Sen sijaan todetaan, että haluttiin olla Venäjän kanssa yhdessä - siis rauhanomaisesti. Tämä tarkoittaa, että enemmistö suomalaisista olisi kannattanut rauhanomaista rinnakkaineloa, eivätkä läheskään kaikki kannattaneet itsenäistymishanketta, joka oli (dokumentin mukaan) ylhäältä saneltu. Suomen itsenäistymisen suurimmaksi ongelmaksi filmissä nähdään moneen kertaan todettu yhteisen uuden valtionrajan sijainti vaarallisesti vain noin 30 kilometrin päässä Leningradista. Joka tapauksessa suhteen muuttuminen Venäjään nähdään Suomen sisällissodan alkamisen syyksi: "Tällaiseen käänteeseen tyytymättömät tarttuivat aseisiin, ja Suomen sisällä syttyi verinen sisällissota."

Dokumentissa unohdetaan kertoa, että Suomen sisällissodan punainen osapuoli joutui joukkomurhan uhriksi, myös lapsia teloitettiin sumeilematta. Silloiset suomalaiset Venäjä-mieliset siis joutuivat varsinaisen kansanmurhan kohteeksi ja ilmeisesti valtionjohdossa pidettiin hyvänä, että Venäjä-mieliset kansalaiset eristetään ja useimissa tapauksissa murhataan. Ihan sama kampanja on nyt meneillään Suomessa YLE:n ja Helsingin Sanomien sekä Kokoomuksen johdolla, kun enemmistöä suomalaisista (viime vuosien kyselytutkimuksien mukaan 70-80% suomalaisista ei kannata jösenyyttä Natossa) leimataan Venäjän trolleiksi ja Venäjän hybridioperaatioiksi tai vaikuttaja-agenteiksi, heitä vastaan kaavaillaan jopa lainsäädäntöä.

Edelleen dokumentissa käsitellään Tarton rauha, jonka yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi nähdään strategisesti tärkeiden Petsamon ym. jääminen Suomelle, sekä Karjalan separatistien tukeminen Suomen toimesta. Suomi siis puuttui jatkuvasti sotilaallisesti syntyvän neuvostovaltion sisäisiin asioihin mm. tukemalla aseellista separatismia Karjalassa. Keskeiseksi asian käsittelyssä nousee Mannerheim-linjan rakentaminen ja siihen liittynyt suomalainen propaganda. Kerrotaan amerikkalaisten laskeneen Pentagonin tietokoneella, että Suomen alistamiseksi olisi riittänyt kaksi ydinpommia - toinen Manneheim-linjaan ja toinen Helsinkiin. Tosin ydinpommia ei tuolloin ollut vielä käytettävissä, ohjelmassa todetaan (mutta nyt on, voisi lisätä). Joka tapauksessa ohjelmassa mainitaan "suomalaisen fasismin valtava uhka" sekä kiinnitetään huomio Suomen ja natsi-Saksan tiivistyvään sotilaalliseen yhteistyöhön 1930-luvulla ja siihen, että Manneheim-linjaakin rakennettiin osin saksalaisten neuvontantajien avulla.

Fasismista todettakoon, että Euroopassa todellakin oli 1930-luvulla kolme merkittävää poliittisen fasismin keskusta - Saksa, Italia ja Suomi. Kaikissa näissä maissa kehittyi vaikutusvaltainen ja vaarallinen fasistinen poliittinen liikehdintä. Osaksi tästä syystä nämä kolme maata olivat toisessa maailmansodassa läheisiä liittolaisia ja Suomi peräti natsi-Saksan uskollisin ja tärkein liittolainen.

Talvisodan alkamisesta dokumentissa todetaan selvästi moneen otteeseen, että Neuvostoliitto aloitti sen. Filmissä esimerkiksi sanotaan, että käskyt Suomen-vastaisesta sodasta olivat olemassa jo 3.11.1939. Ohjelmassa mainitaan myös Ranskan kaavailema vapaaehtoisten lähettäminen ja saksalaisten neuvonantajien Suomelle antama tuki. Sitten päästään ns. Mainilan laukauksiin, joita ei tähän päivään saakka ole tyhjentävästi selvitetty - niistä ei näet ole löytynyt mitään riidatonta evidenssiä arkistoista. Tunnelma rajalla oli tuohon aikaan todella kireä ja ampumavälikohtauksia oli usein, ei siis ole mitenkään poissuljettua, että Suomen puolelta olisi todella ammuttu Mainilaan.

Filmissä sanotaan, että suomalainen tykistö ampui Mainilaan 26.11.1939, ja siihen juontaja lisää, että kävi selväksi, että Suomi luotti Wehrmachtin apuun (jota se oli jo saanutkin 1930-luvulla), lisäksi Suomi halusi tällaisella informaatio-operaatiollaan esitellä itsensä kansainväliselle lehdistölle hyökkäyksen uhrina. Ohjelmassa haastateltu asiantuntija, kirjailija Sinelnikov, kuitenkin sanoo, että "me aloitimme", tarkoittaen siis talvisodan aloittamista. Toki Suomi oli provosoinut sotaa jo vuosikymmeniä, erityisesti antamalla sotilaallista tukea Karjalan separatisteille, sekä käyttäytymällä kaikin keinoin epäluotettavasti.

Tähän kohtaan, dokumentin loppupuolella, sisältyy mielenkiintoisin tulkinta, jossa tapahtumat yllättäen vedetäänkin tähän päivään. Kun ensin todetaan, että Suomi sai tukea Saksalta ja sen lisäksi Ruotsilta, Norjalta, Tanskalta, Italialta ja Iso-Britannialta, lisätään tähän asiantuntijan suulla, että "tänään kutsuisin tätä prosessia [Suomen saama sotilaallinen tuki em. valtioilta Venäjää vastaan] Naton laajenemiseksi itään ja meidän rajoillemme". Talvisota ja siihen liittynyt rajan siirtäminen todetaan tämän jälkeen eräänlaiseksi välttämättömäksi harjoitukseksi. Näin annetaan ymmärtää, että nykyinen rajan sijainti on oikea, koska se suojaa myös Natolta. Ohjelmassa esitetään vertaus Suomen ja Ukrainan välillä, tosin hyvin lyhyesti. Annetaan ymmärtää, että Krimin palautus oli strategisesti välttämätön, niinkuin se tietysti olikin. Tosin se tapahtui verettömästi ja tehtiin taitavasti. Sen sijaan talvisodan osalta nähdään myös virheitä. Silloin ei vielä ollut "virheitä miehiä".

Dokumentissa unohdetaan kertoa se, että Suomessa kaavaltiin talvisodan aikana Venäjän nukkehallituksen perustamisesta ja Trotskin tai Kerenskin kutsumista sen johtajaksi. Venäjän nukkehallitus ajateltiin sijoittaa esimerkisi vallattuun Repolaan. Trotskin tai Kerenskin kutsuminen tähän tehtävään tarkoittaa, että Suomen johto kaavaili jo talvisodan aikana koko neuvostovaltion horjuuttamista ja hävittämistä ja sisällissodan lietsomista Venäjälle. Suomessa kaavailtiin myös Venäjän kansanarmeijan perustamista ja sitä alettiin myös koota, tosin sodan loppuminen keskeytti hankkeen. Sen jälkeen sitä jatkettiin ns. Vlasovin armeijan muodossa, kun Suomi oli natsi-Saksan kuuliaisin ja läheisin liittolainen. Suomen hanke saada Trotski Venäjän nukkehallituksen johtoon oli varmaankin viimeinen niitti Stalinille, koska Trotski murhattiin Meksikossa pian talvisodan päättymisen jälkeen vuonna 1940. Häntä lyötiin hakulla päähän.

Suomalaisillekin tarkkailijoille on hyödyksi ymmärtää, että talvisotaa tai mitään muutakaan historian tapahtumaa pidä tutkia tai tarkastella ikään kuin maat olisivat olleet tyhjiössä. Monimutkaiset kansainväliset prosessit vaikuttivat tapahtumien kehittymiseen ja johtivat sotaan. Historioitsijoiden, elokuvantekijöiden, toimittajien ja muiden tehtävä on näiden prosessien penkominen. Tämä elokuva on vain yksi tulkinta, mutta hyödyllinen siinä mielessä, että se valaisee tavallisten venäläisten näkökulmia asiaan.

Sauli Niinistö levittää valeuutisia lapsikiistoista - tuorein tapaus esillä laajasti Venäjän medioissa

Viikonloppuna Venäjän medioissa puhjenneen uuden lapsikiistan käsittely on jatkunut aktiivisena tähän päivään saakka. Tällä hetkellä illansuussa Venäjän medioissa on yandex-hakukoneen mukaan julkaistu aiheesta ainakin lähes 200 uutista ja yli 10 televisioreportaasia, mutta tässä listauksessa kaikki tapaukset eivät välttämättä edes näy. Lisäksi aihetta on käsitelty viime päivinä isoissa keskusteluohjelmissa, radiossa sekä muissa vastaavissa ohjelmissa, jotka eivät näy hakukoneissa. Tämä todistaa Suomen ihmisoikeusongelmien merkittävyydestä.

Kyseisessä tapauksessa Rääkkylässä asuvan venäläis-suomalaisen perheen venäläinen äiti, joka on Venäjän kansalainen, on vedonnut Venäjän viranomaisiin ja diplomaatteihin perheoikeudellisen tilanteen selvittämiseksi ja lapsensa palauttamiseksi kotiin. Äskettäin NTV-televisiokanava julkaisi järkyttävän äitinsä kuvaaman videon kyseisestä huostaanotetusta (kiireellinen sijoitus) lapsesta, joka hysteerisesti itkien lausuu useaan otteeseen halunsa palata vanhempiensa luokse kotiin ja ilmaisee inhonsa huostaanottajiaan kohtaan. Perheessä ei ole minkäänlaista konfliktia, vanhemmat ovat tavallisia ihmisiä, eikä heitä vastaan ole olemassa näyttöä mistään. Suomessa sosiaaliviranomaiset voivat toki satuilla päätöksiinsä mitä haluavat, koska lain mukaan lapsen perheestä eristämisen perusteeksi riittää "huoli", siis täysin subjektiivinen mielipide, mitä ei tarvitse mitenkään todistaa tai edes varsinaisesti perustella. Joka tapauksessa on selvää, että kyseinen kiireellinen sijoitus on äärimmäistä lapseen kohdistettua fyysistä ja henkistä väkivaltaa, joka moninkertaisesti ylittää minkä tahansa perheessä väitetysti tapahtuneen. Myös lapsen oma käytös todistaa samaa, minkä kuka tahansa voi videolta havaita.

Tänään iltapäivällä TASS:in välittämän tiedon mukaan Venäjän lapsiasiavaltuutettu Anna Kuznetsova on pyytänyt suomalaista kollegaansa Tuomas Kurttilaa selvittämään tapauksen mahdollisimman objektiivisesti sekä myötävaikuttamaan perheen hajoamisen estämiseen. Asiaa voi edistää Kuznetsovan ja Kurttilan Moskovassa hiljattain allekirjoittama perheoikeudellinen sopimus, jonka eräs päämäärä on juuri tällaisten tilanteiden ihmisoikeussopimusten mukainen ratkaiseminen. Tosin Sauli Niinistön johtamalla Suomella on aina ollut suuria vaikeuksia ihmisoikeusvelvoitteidensa noudattamisessa, mikä on Venäjällä pantu merkille. Venäjällä on aina herättänyt ihmetystä myös se, että sekä Kurttila että pahamaineinen edeltäjänsä Maria Kaisa Aula ovat aina kieltäytyneet puuttumasta "yksittäistapauksiin", vaikka virallisesti heidän tehtävänään on "arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa". Nyt kun ihan venäläinen kollega on pyytänyt Kurttilaa arvioimaan lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa, voihan olla, että Kurttila siihen ryhtyykin (vaikka se varmaankin maksaa hänelle hänen virkansa).

Venäjän 1-kanavan tuoreen reportaasin mukaan lapsen äiti on vedonnut Venäjän diplomaatteihin pyytäen apua tilanteeseensa. Venäjän suurlähetystön konsuliosaston päällikkö Aleksandr Zelenov lausuu uutisessa, että diplomaatit ovat olleet yhteydessä äitiin ja sopineet tapaamisesta asianajajan kanssa, sekä että äidille annetaan kaikki välttämätön tuki liittyen kontakteissa Suomen viranomaisiin. Äidin on tarkoitus tavata diplomaatit ensi viikolla, uutinen kertoo.

Omituisin oli Sauli Niinistön äskettäinen ulostulo. Hän väitti, että vuonna 2012 Maria Guzenina olisi nopeasti ampunut alas erään silloisen lapsikiistan järjestämällä eduskunnassa "lehdistötilaisuuden venäläisille toimittajille". Tämä vain todistaa, miten huonosti informoitu henkilö Niinistö on. Tosiasiassa Guzenina antoi haastattelun yhdelle "venäläiselle toimittajalle" eduskunnassa, ja sekin oli lähinnä kohteliaisuuskäynti. Tuloksena oli Niinistön mukaan lehtijuttu, jonka otsikossa kerrottiin, miten venäläisen äidin tyttärestä voi tulla Suomessa ministeri.

Venäläisestä taustaastaan huolimatta Guzenina on aina pettänyt Venäjän ja venäläiset perheet ja lapset. Hän ei ole koskaan liikauttanut sormeaankaan heidän hyväkseen.

Guzeninan epämiellyttävän pr-tempaus, jota Niinistö siis ikävästi mainosti, ei johtanut mihinkään tulokseen, sillä keskustelu on jatkunut aktiivisena näihin päiviin. Sen sijaan Niinistön tavoitteena näyttää olevan sananvapauden rajoittaminen ja avoimen keskustelun estäminen muun muuassa Suomen ja Venäjän välisistä tärkeistä kysymyksistä.

Sauli Niinistön tavoitteena on Suomen natouttaminen mahdollisimman nopeasti ja kansan enemmistön tahdon vastaiseksi. Siihen kuvioon lapsikiistat eivät sovi.

Siinä missä Guzenina on pettänyt Venäjän ja venäläiset juurensa, Niinistö on pettänyt Suomen ja suomalaiset.

P.S.
Suomen median pääuutinen tänään: "Zimbabwen pääkaupungissa täysin rauhallista".

Trotski - verenhimoinen peto, Venäjän hävittäjä

Venäjällä vietettiin äskettäin lokakuun vallankumouksen 100-vuotispäivää. Venäjän virallinen suhtautuminen lokakuun vallankumoukseen ja neuvostoaikoihin siirtymiseen on ollut ainakin länsimaiselle medialle jonkinlainen arvoitus. On pohdittu, miten Venäjä loppujen lopuksi suhtautuu vallankumoukseen ja bolshevikkeihin sekä kaikkeen siihen mitä siitä seurasi. Hyvänä indikaattorina voidaan pitää Venäjän tärkeimmän televisiokanavan tuottamaa kallista ja näyttävää tv-sarjaa "Trotski", joka kertoo vallankumouksen erään keskeisimmän henkilön, Lev Trotskin (oikealta nimeltään Leiba Bronstein) tarinan. Trotski-sarjaa näytettiin Venäjän television ykköskanavalla lokakuun vallankumouksen 100-vuotisjuhlan päivinä parhaaseen katseluaikaan ja sarja on valtion kustantama. Näin ollen voidaan sanoa, että se kyllä heijastelee virallisen Venäjän kantaa asiaan, sekä myös aikamme taiteilijoiden, kuten Venäjän eturivin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien, näkemyksiä. Televisiosarjana ja taiteellisena esityksenä Trotski-sarja on erittäin laadukas. Se on myös viihdyttävä ja koukuttava. Venäjän ykköskanavan pääjohtaja Konstantin Ernst sanoikin sarjan ensi-iltaa edeltävässä haastattelussa, että tekijät haluavat puhutella myös nuoria katsojia. Sarjan päähenkilöiden - Trotski, Lenin ja Stalin - persoonaa rakennetaan sarjan kuluessa erilaisten takautumien kautta hyvin taitavasti, taustalla on koko ajan lähestyvän ja toteutuvan vallankumouksen kiihottava tunnelma. Sarjaan sisältyy myös selväpiirteinen historiantulkinta ja viesti. Neljäs tärkeä päähenkilö on taustapiru Aleksander Parvus (oikealta nimeltään Izrail Gelfand), joka rahoitti Venäjän lokakuun vallankumouksen Saksan avulla värväämällä sekä Trotskin että Leninin. Sarjassa Trotskia esittää Venäjän ykkösnäyttelijä Konstantin Habenski. Ei ole mitään epselvyyttä siitä, että sarjassa vallankumous esitellään Venäjän yli vyöryvänä saatanallisena pahuutena. Trotski on nahkatakkinen paholainen, murhaaja ja irstailija. Kansalaissodan aikaan hän liikkuu ympäri Venäjää pansssarijunallaan, teloituttamassa rintamakarkureita, mutta viettää samaan aikaan salonkivaunussaan irstasta elämää bolshevikkien luottorunoilijan Larisa Reisnerin kanssa. Kansa näkee nälkää. Vallankumous esitellään sarjassa Saksan ja sen agenttien junailemana salaliittona Venäjän luhistamiseksi. Nämä agentit ovat ensisijaisesti Trotski ja Parvus. Vallankumousrunoilijatar Larisa Reisner esitellään polkkatukkaisena, mustaan iltapukuun pukeutuneena, tupakkaa holkissaan imevänä, kirjoituskonettaan Trotskin salonkivaunussa hakkaavana vamppina, joka sarjan edetessä oleskelee vallankumousjohtajansa läheisyydessä jo puolialastomana. Mutta sarjan venäläiset naiset (Reisnerhän ei varsinaisesti ollut venäläinen) ja vaimot esitellään miestensä rinnalla loppuun asti uskollisesti seisovina ja heitä rakastavina viisaina neuvonantajina, kuten Leninin vaimo Nadezhda Krupskaja ja myös Trotskin toinen vaimo Natalia Sedovaja. Trotskin ensimmäinen vaimo Nina Bronstein palaa lapsineen karkotuksesta katkeroituneena, Trotski ei itse enemmälti odottanut häntä, koska otti uuden vaimon, mutta siitä huolimatta myös Nina venäläisenä vaimona ja äitinä on miehelleen loppuun asti uskollinen. Venäläisen naisen ja äidin hyvyys ja uskollisuus on suorastaan ylimaallista. Sarjassa esitellään useita historian tapahtumia ja annetaan niistä selvä tulkinta, kuten esimerkiksi varsinainen vallankumouksen tapahtuminen Petrogradissa (Trotski johtaa sitä puhelimitse, ohjaillen tärkeiden kohteiden valtaamista). Välillä hän ottaa sohvalla nokoset. Kiinnostavinta antia sarjassa on Stalin (oikealta nimeltään Josif Dzhugashvili), gruusialaistaustainen vallankumousjohtaja. Stalin esitellään itse paholaisen ja juonittelijan perikuvana. Hänellä ei tietenkään ole vaimoa tai naista tässä sarjassa, koska hän ei kaipaa hyvyyttä. Stalin astuu sarjaan verenhimoisena pankkiryöstäjänä: Gruusian maaseudulla rahakuljetus pysäytetään, kun julman oloinen Stalin seisoo keskellä maantietä, tuijottaen kulmiensa alta häijysti. Stalin sytyttää tupakan, ja tupakan palamisen kuluessa hänen avustajansa ryöstävät rahakuljetuksen. Kaikki kuljetusta saattaneet sotilaat ammutaan julmasti. Sitten Stalin tumppaa savukkeensa. Hän on täysin armoton johtaja ja tappaja. Stalin kohoaa vallankumouksen johtoon Trotskin ja Leninin rinnalle. Tapahtumien edetessä Stalin tuijottaa kulmiensa alta häijysti, lausuu vain muutaman sanan, myhäilee ja hymähtelee ylimielisesti ja imeskelee piippuaan. Hahmo on voimakkaasti karrikoitu pahan perikuva. Trotskin ja Stalinin välit ovat aina viileät. Jonkinlaisena lopullisena välirikkona on niin sanottu professorien juttu, kun politbyroo äänestää siitä, teloitetaanko vallankumousta vastustaneet professorit (kuten esimerkiksi kuuluisat filosofit Berdjajev ja Iljin) vai lähetetäänkö heidät maanpakoon. Stalin haluaisi teloituttaa, Trotski haluaa heidät maanpakoon. Lenin äänestää Trotskin puolesta ja professorit lastataan laivaan. Äänestyksen hävinnyt Stalin katkeroituu, ja seuraava karkotettu maanpakolainen onkin Trotski itse. Hän muuttaa Meksikoon, missä asustelee linnoitetussa talossa, selviten salamurha-iskuista ja hautoen kammottavia muistoja murhatöistään. Trotskille syntyy vielä suhde vallankumoustaiteilija Frida Kahlon kanssa. Tämäkin suhde esitetään esimerkkinä Trotskin irstaasta luonteesta. Jo sarjan alussa kuvaan astuu "kanadalainen toimittaja Frank Jackson", joka oikeasti on Stalinin lähettämä salamurhaaja Ramon Mercader. Hänen tehtävänsä on murhata Trotski. Koko sarjan kuluessa Trotski käy pitkiä keskusteluita "toimittajan" kanssa. Lopulta Trotski vaimoineen saa tietää, että "Frank Jacksonia" ei ole olemassa, kysymyksessä on valehenkilö. Trotski ymmärtää, että "Jackson" on tullut murhaamaan hänet ja antautuu kohtalolleen. Trotski sanoo vaimolleen jäähyväiset ja lähtee viimeiseen keskusteluun "Jacksonin" kanssa työhuoneeseensa. Jackson nappaa seinältä jäähakun ja iskee sillä Trotskia päähän. Lopussa annetaan ymmärtää, että myös Trotski itse oli verisen vallankumouksen viimeinen uhri. Myöhemmin myös Trotskin lapset kuolevat yksi toisensa jälkeen ikävillä tavoilla. Vallankumousnimensä "Trotski" Leiba Bronstein muuten otti Odessan vankilan johtajalta, Nikolai Trotskilta, joka suhtautui häneen arvostavasti mutta ylimielisesti. Persoonana Trotski esitellään hankalana, kaikkien kanssa riitautuvana tyyppinä, mutta samaan aikaan myös erittäin taitavana poliitikkona, joka varsinaisesti nosti Leninin bolshevikkien ykkösmieheksi. Julma ja armoton Stalin onnistui kuitenkin syrjäyttämään sekä Leninin että Trotskin ja nousi lopulta maailmanhistorian vaikutusvaltaisimmaksi ja maailman suurimmaan valtion johtajaksi, joka lopulta selvisi toisen maailmansodan voittajaksi. Mitään epäselvyyttä ei kuitenkaan ole siitä, että bolshevikit esitellään pahuuden täydellisinä ruumiillistumina ja aidon, oikean Venäjän hävittäjinä. Televisiosarja Trotski on erittäin laadukkaasti toteutettu ja se kannattaisi näyttää myös Suomen televisiossa mahdollisimman pian.