Wednesday, September 30, 2015

Suomalaisia vapaaehtoisia virtaa Donbassiin

Donbassin kaunis Jelena on iki-ihastunut suomalaiseen maastopukuunsa, jonka hän sai tuliaisiksi. Hän ilmoittikin pitävänsä sitä koko ajan päällä. 

Donetskin kansantasavaltaan on saapumassa kymmeniä suomalaisia vapaaehtoisia. Yksi heistä, rovaniemeläinen Jaana, haluaa torjua Suomen valtamedian levittämiä valheita ja disinformaatiota. Tehtävälleen omistautunut Jaana päätti muuttaa Donetskiin. Katso Janus Putkosen tekemä haastattelu.


Monen muun suomalaisen vapaaehtoisen tavoin Harri lähti Donbassiin torjumaan Yhdysvaltain uhkaa. Harrilla on laaja kokemus terveydenhoitoalalta ja hän haluaa lääkintamieheksi rintamalle. Myös Harri on tullut Donbassiin jäädäkseen. 


Ari lähti Donbassiin puolustamaan Suomea Yhdysvaltain aggressiolta. Suomessa maanpuolustusmitalilla palkittu Ari katsoi sen velvollisuudekseen. Hän haluaa myös suojella Donbassin siviilejä Kiovan juntan pommituksilta. 


Petri Viljakainen taistelee Donbassissa myös aatteellisista syistä. Hän lähti torjumaan fasismia. Vähän aikaa sitten Petri haavoittui rintamalla. 



LIITY SINÄKIN VAPAAEHTOISEKSI DONETSKIN KANSANTASAVALLAN PUOLUSTUSVOIMIIN!