Monday, July 27, 2015

Petri Viljakainen valmis ottamaan Novorossian kansalaisuuden

Donetskin kansanstasavallan (DNR) InterBrigadin suomalaisvapaaehtoiset on otettu Donetskissa hyvin vastaan. Ohessa suomalaisosaston johtaja Petri Viljakainen antaa ensimmäisiä haastatteluitaan vapaan Donbassin medioille. Viljakainen on valmis ottamaan Novorossian kansalaisuuden ja muistuttaa, että Suomen laki ei kiellä Donetskin kansantasavallan asevoimiin värväytymistä tai värväämistä. Eilen Aamulehdessä oli peräti neljän sivun juttu DNR:n vapaaehtoisista suomalaisista. Juttuun haastatellun suojelupoliisin viestintäpäällikön Jyri Rantalan mukaan Suomen laki "ei kiellä värväämistä ulkomaiseen sotaan eikä viranomainen voi puuttua siihen. UIkomaille voi matkustaa ja halutessaan osallistua sotimiseen." Aamulehden 4-sivuisessa henkilökuvassa ja tietopaketissa haastateltu Donetskin kansantasavallan (DNR) armeijan suomalaisen vapaaehtoisjoukon johtaja Petri Viljakainen kertoo samaistuvansa Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lehtoon ja taistelevansa Kiovan juntan fasismia vastaan aatteellisista syistä. "Tämä on minun sotani aatteellisten asioiden vuoksi. Siitä voi vielä tulla isompi kansainvälinen konflikti – Suomenkin sota. Olen enemmän pasifisti kuin sotahullu. Haluan Ukrainassa tiedettävän, että kaikki suomalaiset eivät ole natseja", Viljakainen sanoo Aamulehdelle. "Miten Suomi voi tukea Ukrainan hallintoa, joka laillistaa äärinationalistisia sotilaallisia joukkoja? Ukrainan hallituksen intressissä on jatkaa sotaa. He saavat lisää rahaa EU:lta ja jenkeiltä sota-apua", Viljakainen kysyy. Voitosta Viljakainen on varma. "Tämä on vapaiden miesten armeija. Läheisyys ja yhteenkuuluvuus ovat käsinkosketeltavia, ja kaikki kättelevät paljon. -- -- Tämä on uusi tasavalta, ja vain voitto kelpaa." Viljakainen on myös havainnut olevansa varsin suosittu ilmestys. "Tytöt huokailee suomalaisen sankarin perään", Viljakainen muistuttaa. Viljakaisen lempilukemista on Matti Rossin Raunioista nousee Donbass, ensimmäinen rehellinen suomalaisen palkitun kirjailijan arvio Donbassin vapausssodasta. Kirjan voit tilata klikkaamalla tästä. Lue lisää tämän päivän Aamulehdestä ja katso oheinen Viljakaisen haastattelu. Alas Kiovan natsi-amerikkalainen fasistijuntta!