Thursday, January 31, 2013

Vastarintaliikettä ei saa provosoida väkivaltaan

Suomessa toimiva uusnatsityyppinen "Vastarintaliike" on ollut pitkään julkisuuden ja niin sanottujen vasemmistopoliitikkojen sylkykuppina. On selvää että Vastarintaliikkeen toiminta on monen mielestä erittäin sopimatonta ja paheksuttavaa ja siihen liittyy myös joidenkin jäsenten tekemiä rikoksia. Toisaalta Suomen lainsäädöntö ei toistaiseksi sinällään kiellä tällaisen järjestön olemassaoloa tai sen toimintaa. Suomessa on Vastarintaliikkeen ohella paljon uusnatsityyppisiä poliitikkoja, jotka ihannoivat kansallissosialismia. Muistetaan esimerkiksi joidenkin demarien ikävä tapa palvoa Väinö Tanneria, natsien parasta ystävää. Kun nyt kokoomus on ottanut maltillisen "työväenpuolueen" roolin, nykyisin Vastarintaliike, parlamentaarinen äärioikeisto (halla-aholaisuus ja sisulaisuus) ja vaikkapa oikeistososialidemokratia pitäisikin nähdä yhtenä suhteellisen lyhyenä jatkumona. Viime aikaiset väkivaltaiset iskut antifasistisen vasemmiston rauhanomaisiin tilaisuuksiin, kuten kaasuisku ja nyt puukotus, ovat tietysti rikoksina käsiteltäviä asioita ja syylliset pitää tuomita. Toisaalta herää kysymys, onko esimerkiksi Vastarintaliikkeen kriitikkojen toimintamalli oikea. Ainakin se materiaali mihin itse olen perehtynyt, sisältää runsaasti suoria henkilökohtaisia hyökkäyksiä ja syytöksiä yksittäisiä, nimeltä mainittuja Vastarintaliikkeen ja muiden vastaavien järjestöjen jäseniä kohtaan. Heidän nimensä mainitaan erittäin hyökkäävään sävyyn, heitä kuvaillaan halventavasti ja syytetään erilaisista rikoksista. On selvää, että tämä on omiaan herättämään äärioikeistossa vain lisää aggressioita. Vasemmistokriitikkojen pitäisi yksittäisten henkilöiden syyttämisen sijaan keskittyä pohtimaan sitä, miten valtiovalta voisi kieltää äärioikeistolaiset järjestöt. Jos valtiovalta ei voi järjestää ratsiaa kaikkien Vastarintaliikkeen jäsenten viemiseksi turvasäilöön, heitä on turha sen sijaan provosoida väkivaltaan. Ongelma ei siis ole uusnatsijärjestöissä, vaan Suomen lainsäädönnön natsimyönteisyydessä. Oikeusviranomaisilla on vain hyvin vähän todellisia keinoja puuttua uusnatsijärjestöjen toimintaan. Suomen yhdistysrekisterissä on tällä hetkellä lukuisia kovan luokan äärioikeistolaisia, kiihkokansallisia ja revansistisia järjestöjä, joiden olemassaolo loukaa esimerkiksi Pariisin rauhansopimusta. Olen itse puhunut jo jonkin aikaa siitä, että oikeusministeriön pitäisi pikaisesti lakkauttaa fasistinen perussuomalaiset-järjestö Pariisin rauhansopimuksen vastaisena. Vielä tänään näin persujen ikävä kyllä istuvan ahtaissa penkeissään eduskunnassa (joskin melko tympeän näköisinä). Esimerkiksi Venäjän ja Saksan kaltaisissa vanhoissa sivistysvaltioissa äärioikeistolaiset järjestöt ovat todella kovilla, eikä Vastarintaliikkeen kaltainen järjestö pysyisi toiminnassa juuri hetkeäkään. Suomessa ja myös Ruotsissa sen sijaan Vastarintaliikkeen kaltaiset järjestöt saavat toimia melko vapaasti. Vasemmistokriitikkojen pitäisi siis suunnata energiansa muualle kuin äärioikeiston provosoimiseen ja ärsyttämiseen. Pitäisi tehtä selvä aloite lainsäädönnön muuttamisesta siihen suuntaan, joka on Suomessa kansan enemmistön tahto. Tosiasiassa Suomi kuitenkin oli toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen natsi-Saksan ja Hitlerin tärkeimpiä liittolaisia, eikä sodan jälkeen meillä ole tehty kunnollista de-natsifikaatiota. Tästä johtuen Vastarintaliikkeen kaltaiset järjestöt (kuten myös Väinö Tannerin kannattajatkin) saavat toimia melko vapaasti.  Suomi on monessa mielessä edelleen Hitlerin viimeinen ystävä, mikä on näkynyt hyvin viime päivien natsimyönteisessä kirjoittelussa. Sen sijaan pitäisin toivottavana, että pullojen heittelyn ja puukottamisen sijaan äärioikeisto ja antifasistit saataisiin samaan huoneeseen tai studioon keskustelemaan. Mutta luulenpa että se ei onnistu, koska keskustelu Vastarintaliikkeestä pakottasi keskustelamaan myös oikeistososialidemokratiasta ja sotarikollinen Väinö Tannerin palvonnasta.