Friday, July 31, 2015

Haluatko vapaaehtoiseksi Donbassiin?

Donetskin kansantasavallan suomalainen vapaaehtoinen Petri Viljakainen ja Kalashnikov. Kuva: Janus Putkonen / DONi

Donetskin kansantasavallan (DNR) Helsingin edustusto lähettää suomalaisia vapaaehtoisia puolustamaan Donbassin siviiliväestöä USA-EU-NATO:n terrorilta ja Kiovan laittoman fasistijuntan aggressiolta. Tällä hetkellä Kiovan juntta jatkaa EU:n ja länsimedian tuella Donbassin siviilikohteiden terroripommituksia, joten Donbass on edelleen puolustuskannalla. Vapaaehtoiset sijoitetaan DNR:n kansanarmeijan InterBrigadiin eli kansainväliseen osastoon, johon kuuluu myös aseeton pelastusyksikkö. Tällä hetkellä InterBrigadissa on vapaaehtoisia monista maailman maista, kuten Yhdysvalloista ja Ranskasta. Näin suomalaisen vapaaehtoisjoukon johtaja Petri Viljakainen kutsuu Facebookissa suomalaisia Donbassiin:

Herätkäähän nyt ihmiset.
Donetskissa tarvitaan kaikkia. Kansainvälinen pataljoona toimii hätätilaministeriön alaisuudessa ja meillä on myös aseeton pelastusyksikkö joka tarvitsee asiantuntijoita. Ensihoidon osaavat, lääkintämiehet, palokuntalaiset. Nyt on elämänne tilaisuus päästä tositoimiin.
Tervetuloa
Yhteytenotot allekirjoittaneeseen
Petri Viljakainen

Donetskiin matkustetaan lentämällä ensin Pietarin tai Moskovan kautta Donin Rostoviin (Rostov-on-Don) ja sieltä autolla Venäjän ja DNR:n välisen rajan ylitse Donetskiin. Donbassiin voi ajaa myös suoraan autolla Suomesta Venäjän kautta, jos haluaa. Vapaaehtoisesta palveluksesta ei makseta palkkaa, mutta vapaaehtoiset ovat oikeutettuja päivärahaan. Majoitus on kahden tai useamman hengen huoneissa ja kasarmilla saa kolme lämmintä ateriaa päivässä. Vapaaehtoiseksi voi lähteä lyhyeksikin aikaa, mutta olosuhteet ovat niin mukavia, että monet haluavat jäädä. 
Donetskin kansantasavallan armeijan vapaaehtoinen Petri Viljakainen opiskelee punkassaan aktiivisesti venäjän kieltä. Kuva: Janus Putkonen / DONi

Donbassiin lähtöä varten tarvitset passin ja siihen Venäjän monikertaviisumin. Passin saa tilattua netistä tai poliisilaitokselta ja viisumin netistä tai matkatoimistoista. DNR:n Helsingin edustusto kustantaa lähtijöille lentoliput, viisumin ja passin kulut sekä varusteet. DNR:n armeijaan värvääminen tai värväytyminen ei riko Suomen lakia. Lähiaikoina on lähdössä useita ryhmiä, ota yhteys, niin löydämme sinulle sopivan!
Aamulehdessä haastatellun suojelupoliisin viestintäpäällikön Jyri Rantalan mukaan Suomen laki "ei kiellä värväämistä ulkomaiseen sotaan eikä viranomainen voi puuttua siihen. UIkomaille voi matkustaa ja halutessaan osallistua sotimiseen." Aamulehden 4-sivuisessa henkilökuvassa ja tietopaketissa haastateltu Donetskin kansantasavallan (DNR) armeijan suomalaisen vapaaehtoisjoukon johtaja Petri Viljakainen kertoo samaistuvansa Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lehtoon ja taistelevansa Kiovan juntan fasismia vastaan aatteellisista syistä. "Tämä on minun sotani aatteellisten asioiden vuoksi. Siitä voi vielä tulla isompi kansainvälinen konflikti – Suomenkin sota. Olen enemmän pasifisti kuin sotahullu. Haluan Ukrainassa tiedettävän, että kaikki suomalaiset eivät ole natseja", Viljakainen sanoo Aamulehdelle. "Miten Suomi voi tukea Ukrainan hallintoa, joka laillistaa äärinationalistisia sotilaallisia joukkoja? Ukrainan hallituksen intressissä on jatkaa sotaa. He saavat lisää rahaa EU:lta ja jenkeiltä sota-apua", Viljakainen kysyy. Voitosta Viljakainen on varma. "Tämä on vapaiden miesten armeija. Läheisyys ja yhteenkuuluvuus ovat käsinkosketeltavia, ja kaikki kättelevät paljon. -- -- Tämä on uusi tasavalta, ja vain voitto kelpaa." Viljakainen on myös havainnut olevansa varsin suosittu ilmestys. "Tytöt huokailee suomalaisen sankarin perään", Viljakainen muistuttaa. Viljakaisen lempilukemista on Matti Rossin Raunioista nousee Donbass, ensimmäinen rehellinen suomalaisen palkitun kirjailijan arvio Donbassin vapausssodasta. Kirjan voit tilata klikkaamalla tästä. Lue lisää tämän päivän Aamulehdestä ja katso oheinen Viljakaisen haastattelu. Alas Kiovan natsi-amerikkalainen fasistijuntta!