Friday, October 3, 2014

Suomalaisia palkitaan Novorossijan valtion perustamisen kunniamerkillä

Euraasian kansanrintama -kansalaisjärjestö on myöntänyt 58 suomalaiselle Novorossijan valtion perustamisen kunniamerkin. Kunnianosoitus on myönnetty henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeutta ja päättäväisyyttä puolustaessaan historiallista Novorossijan valtiota ja siihen kuuluvia Donetskin ja Luganskin kansantasavaltoja (DNR ja LNR) niiden meneillään olevassa vapaustaistelussa Yhdysvaltain, Naton ja länsimedian aggressiota vastaan. Novorossija elää, Sanoma-konserni kuolee. Novorossijan valtion perustamisen kunniaksi lyödyssä mitalissa on kuvattuna Novorossijan lippu, jonka keskellä on Venäjän kaksipäinen kotka (ks. alla).
Aiemmin 28 suomalaista on palkittu Krimin vapautuksen kunniamerkillä (ks. alla).