Monday, March 10, 2014

Bäckmanin sensuroimaton haastattelu Krimin tilanteesta Iltalehdelle

Annoin Krimin vaaleihin liittyen Iltalehdelle laajan haastattelun, josta lehti julkaisi vain osan. Ohessa haastattelu kokonaisuudessaan:


K: Miten aiotte vaalitarkkailun käytännössä toteuttaa?
V: Olen ollut virallisena vaalitarkkailijana useamman kerran. Vaalitarkkailijalla on esimerkiksi oikeus seurata äänestystä vaalihuoneissa ja ääntenlaskentaa sekä selvittää tilannetta laajemminkin ja muodostaa mahdollisimman oikeudenmukainen näkemys tilanteesta.
Tässä asiassa hyvin poikkeuksellista on tietysti se, että Euroopan unioni ja Yhdysvallat uhkaavat Krimiä sotilaallisesti ja yrittävät siten vaikuttaa vaalien tulokseen pelottelemalla siellä asuvia ihmisiä. Sama koskee Euroopan ja Yhdysvaltain väitteitä, joiden mukaan Krimillä ei olisi edes oikeutta kansanäänestykseen. Tämä kaikki on varmaankin vain lisännyt venäläisten halukkuutta liittyä äkkiä takaisin Venäjään.
K: Milloin matkustat paikanpäälle Ukrainaan ja Krimille?
V: Turvallisuussyistä en sano mitään matkareitistä enkä ajankohdista. On tietenkin selvää, että Kiovan laiton fasistijuntta voi tehdä mitä tahansa vaalitarkkailijoille.
K: Mitä tehtäviisi vaalitarkkailijana kuuluu käytännöntasolla, millaisia tehtäviä?
V: Tehtävät ja oikeudet on vaalista riippuen määritelty yleensä kirjallisesti. On myös yleisiä suosituksia. Pääasiassa tarkkailemme äänestystapahtumaa, ääntenlaskentaa ja selvitämme vaalien oikeudenmukaisuutta. Myös vaalimainonta, äänestyslistat, henkilöllisyyden todistaminen ovat mielenkiintomme kohteita. Selvitämme myös lainsäädäntöä, yleensä vaalien oikeudenmukaisuutta, eli sitä, toteutuuko kansan tahto.
K: Miten koet Krimin aseman, eli että kyseisen alueen itsenäisyydestä voidaan järjestää kansanäänestys?
V: Krimin kansanäänestyksen laillisuuden ja kansainvälilisen oikeuden mukaisuuden selvittäminen ja arviointi on vaalitarkkailijan tärkeimpiä tehtäviä. Asiaan on suhtautuduttava riippumattomasti. Tällä hetkellä on olemassa yhtäältä EU:n ja Yhdysvaltain mielipide, jonka mukaan vaali on kansainvälisen oikeuden vastainen ja Ukrainan perustulain vastainen, ja toisaalta Venään kanta, jonka mukaan vaali on kansainvälisen oikeuden mukainen ja myös Ukrainan sekä Krimin perustuslakien mukainen.
Tässä tapauksessa asiaa on tarkasteltava myös historian kannalta. Krim on kuulunut Venäjän yhteyteen yli 200 vuoden ajan ja 97 % krimiläisistä on venäläisiä. Krim siirtyi Venäjän yhteydestä Ukrainalle viimeksi vuonna 1956, mutta päätöksellä ei ollut Neuvostoliiton korkeimman neuvoston hyväksyntää. Näin ollen katson, että Krimin siirtäminen Ukrainan yhteyteen oli laiton, joten Krimin palauttamiseksi Venään yhteyteen riittää tämän tosiasian toteaminen. Ei siis välttämättä tarvita edes kansanäänestystä. Minun mielestäni Krimin voi palauttaa Venäjälle sellaisenaan, mitään kansanäänestystä ei edes välttämättä tarvita. Yleisesti ottaen Neuvostoliiton hajoaminen oli laiton, koska 1991 pidetyssä kansanäänestyksessä enemmistö neuvostokansalaisista olisi halunnut säilyttää Neuvostoliiton yhtenäisenä. Joten tässä nyt korjaillaan näitä paljon puhuttuja Neuvostoliiton virheitä. Mutta onneksi saamme sen Euraasian liiton melko pian.
Oma näkemykseni on, että oikeus kansanäänestykseen itsenäisyydestä pitää olla. Kosovon tapaus osoittaa, että itsenäisyysäänestys oli laillinen, vaikka Kosovossa oli tuolloin Naton joukkoja. En voi hyväksyä Suomen ulkoministeriön näkemystä, jonka mukaan Krimillä ei olisi oikeutta kansanäänestykseen. Samalla logiikallahan Suomen itsenäisyys eli irtautuminen Venäjän imperiumista oli laiton ja kansainvälisen oikeuden vastainen. Suomihan tosiasiassa sai itsenäisyyden ilman mitään oikeutusta Leniniltä ja Stalinilta ja muulta bolshevikkikoplalta, joka oli kaapannut vallan laittomasti. Heillä ei ollut mitään oikeutta myöntää Suomoelle mitään. Leninin ja Stalinin allekirjoittamassa Suomen itsenäisyyden myöntämispaperissa on muuten erilaisia virheitä, joten epäilen sitä paperia muutenkin pätemättömäksi. Tähänkin asiaan varmaan palataan.
K: Ukrainan perustuslain mukaan Krimi on kuitenkin erottamaton osa Ukrainaa, ja Krimin autonominen tasavalta päättää toimivaltaansa kuuluvista asioista Ukrainan perustuslain sallimissa rajoissa. Ukrainan perustuslain mukaan kaikista maan kansanäänestyksistä päättää Ukrainan parlamentti tai presidentti toimivaltansa rajoissa. Jos kyse on ehdotuksesta Ukrainan alueen muuttamiseksi, asia ratkaistaan yksinomaan valtakunnan tason kansanäänestyksessä eli all-Ukrainian referendumilla. Ukrainan perustuslain mukaan Krimillä on oikeus päättää vain alueellisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Tämän valossahan Krimin järjestämää alueellista kansanäänestystä liittymisestä Venäjään on pidettävä Ukrainan perustuslain vastaisena.
V: Oma näkemykseni on se, että Ukrainaa ei ole tällä hetkellä valtiona enää olemassa. Väite perustuslain vastaisuudesta voidaan tutkia ainoastaan Ukrainan perustuslakituomiostuimessa, mutta se on nyt halvaantunut fasistijuntan uhkailun ja painostuksen vuoksi. Käytännössä perustulakituomioistuin ei voi toimia, joten Ukrainan perustuslakia ei voi tulkita. Ukraina ei ollut parlamentaarinen vaan presidenttivaltainen demokratia. Väkivaltaisten mielenosoitusten tuloksena presidentti Janukovitsh tuli paljon vastaan ja allekirjoitti oposition ja länsivaltojen kanssa 21.2.2014 sopimuksen, jossa hän käytännössä luopui asemastaan. Hän suostui palauttamaan vanhan perustuslain, nostamaan opposition hallitukseen jne. Samalla sovittiin mielenosoituksien purkamisesta. Tosiasiassahan mielenosoitus oli jo suurelta osin väkivaltainen vallankaapaus, jossa useat hallintorakennukset, kuten Kiovan kaupungintalo, olivat siirtyneet aseistautuneiden vallankaappaajien haltuun. Mutta 21.2. sopimuksen seurauksena aseistautuneet joukot hyökkäsivät Kiovan avainkohteisiin ja Janukovitsh yritettiin murhata. Janukovitshille jäi siis kaksi vaihtoehtoa: oma henki tai pako. Hänen poistuttua maasta myös Ukrainan valtio käytännössä lakkasi olemasta. Toisin sanoan Ukrainan valtio on edelleen Janukovitsh, joka on Ukrainan laillinen presidentti. Hän ottaa asiaan vielä kantaa. Vallan kaapannutta fasistijunttaa ei voi pitää laillisena hallituksena, kai sen jokainen ymmärtää. Ukrainan instituutiot eivät ole toimivaltaisia vielä meneillään olevan väkivaltaisen vallankaappauksen takia. Tilanne normalisoituu vasta, kun fasistijuntta on poistettu. Sekin aika vielä koittaa.
Fasistijuntta on myös vaatinut Ukrainan palauttamista ydinasevallaksi. Kaikki täma uhkaa vakavasti Venäjän ja venäläisten turvallisuutta. On selvää, että venäjä ei voi missään oloissa hyväksyä fasistijunttaa. Fasistijuntan poliittinen ydin, niin sanottu Oikeistosektori, on myös vaatinut rotupuhdasta Ukrainaa ja Venäjän hävittämistä. Oikeistosekotri on avoimen kansallissosialistinen natsiporukka. Sen rinnalla perussuomalaiset muistuttavat stalinisteja. Oikeustosektori on myös aseistautunut.
Yhdysvallat on syyllinen Ukrainan tilanteeseen, samaten Euroopan unioni, joka tuki vallankaappaajia julistamalla ratkaisevalla hetkellä Jakukovitsihin vastaisia pakotteita. Näin siis Europan unioni tuki vallankaappaajia, eli nykyinen fasistijuntta on aika lailla Europan unionin luomus. Yhdysvallat loukkaa kansainvälistä oikeutta sekaantumalla jatkuvasti Ukrainan asioihin, se on YK:n peruskirjan loukkaus, ja loukkaa myös muutamia muita kansainvälisiä sopimuksia. Krimin kansanäänestys on Krimin sisäinen asia ja krimiläisten oma oikeus.
K: Kuka / mikä taho on käytännössä kutsunut sinut ja mahdollisesti muut tarkkailijat Krimille?
V: Vaalitarkailijoiden akkreditoinnista huolehtii yleensä keskusvaalilautakunta. Näin on varmasti nytkin. Olen saanut useita yhteydenottoja hyviltä venäläisiltä ystäviltäni, koska olen ollut aikaisemminkin vaalitarkkailijana. Tällä hetkellä olen kokoamassa Suomesta ja ulkomailta isompaa delegaatiota, mutta en ole lähetellyt kirjeitä mihinkään. Kokoamani delegaation jäsenet eivät muuten vielä edes tiedä olevansa vaalitarkkailijoita, koska en ole informoinut heitä vielä.
K: Teidätkö mitään vaalitarkkailijoiden värväystoiminnasta, jota Krimin kansanäänestyksen nimissä on tehty muun muassa Suomessa (esimerkiksi Suomessa asuville ukrainalais- ja venäläislähtöisille henkilöille on toimitettu värväyskirjeitä)?
V: Olen lukenut siitä lehdistä. Kysymyksessä ovat ilmeisesti tiedustelut halukkuudesta tulla vaalitarkkailijaksi, mutta en tiedä siitä enempää. Minä olen koonnut koti- ja ulkomaisen vaalitarkkailijadelegaation, mutta he eivät tiedä siitä vielä itse. Ilmoitan heille, kun heidät on akkreditoitu.
Outoa että tällaista väitettyä värväyskirjettä ei ole julkaistu missään. En usko tällaisten kirjeiden olemasaoloon, ennen kuin näen sellaisen. Tietysti kansanäänestys on järjestetty niin nopeasti, että suurta joukkoa vaalitarkkailijita on hankala löytää nopealla aikataululla.
K: Kuka ihmisiä värvää?
V: Vaalitarkkailijoiden akkreditoinnista vastaa ylensä keskusvaalilautakunta ja varmaankin tässä tapauksessa Krimin tasavallan johto.
K: Värvätäänkö ihmisiä myös muualta kuin Suomesta?
V: Yritän itse myötävaikuttaa mahdollisimman monipuoliseen kansainväliseen vaalitarkkailijadelegaatioon, joten olen ollut yhteydessä ulkomaille. Mutta kokonaisuutena vaalitarikkailijoiden kutsumisesta vastaa siis Krimin hallitus ja sinne perustettu keskusvaalilautakunta, joka akkreditoi tarkkailijat.
K: Vertauksen vuoksi, mitä mieltä olisitte siitä, jos esimerkiksi Karjalassa järjestettäisi kansanäänestys liittymisestä Suomeen? Olisiko tällainen mahdollista?
V: En tunne mitään sellaista historiallista Karjalaa, jonka liittäminen Suomeen olisi jotenkin oikeudellisesti perusteltu. Karjalan Tasavalta esimerkiksi ei ole koskaan kuulunut Suomeen. Jos puhutaan esimerkiksi Viipurista, se on vanha ruotsalaisten perustama linnoitus. Suomelle se on kuulunut vain mitättömän lyhyen ajan pitkästä historiastaan. Matti Klingekin on kirjoittanut muistaakseni, että Viipurihan oli savolainen kaupunki. Ei siellä ole mitään Karjalaa. Yleensäkin Suomessa maantiedon tuntemus on aika heikkoa näissä Karjalan asioissa ja varsinkin kansainvälisen oikeuden suhteen. Esimerkiksi tämän Kosovon osalta on nyt podettu pahaa muistinmenetystä.
Mutta kaiken kaikkiaan olen ilahtunut siitä, että Venäjän demografisen kehityksen ongelmiin saadaan nyt parannus. Ilmeisesti Venäjän väestö kasvaa yhdessä yössä peräti 2,5 miljoonalla ihmisellä.